Ekspressionisti varasti autostereoni!
Ennen 1. maailmansotaa Schönberg joutui aisankannattajaksi. Siitä oli romantiikka kaukana. Hän reagoi puhtaan rationaalisesti, syöksyen kolmentoista vuoden vitutuskierteeseen. Jos hänellä ei saanut olla hauskaa, ei ollut muillakaan lupaa nauttia olostaan. Kanssasäveltäjät, muusikot sekä yleisö tunsivat tämän luissaan. Tässä oli todellinen taiteilija.
Ekspressionismi on kuin unihalvausdemoni joka atonaalisuudellaan herättää pakokauhua useimmissa ja rationaalisuudellaan myös vakuuttaa olevansa täyttä totta. Minä, kuin sininen Schönberg väsynein silmin tuijottamassa tätä demonia, odottaen että joko uni tai kärsimys, jota elämäksikin kutsutaan, loppuisi pian.
Ekspressionismi on myös systemaattista punkia. Kapinaa yleistä järjestystä vastaan, käyttäen itse järjestystä aseenaan. Kapinallisuus huomattiin jo tyylisuunnan syntyaikoina, kun ekspressionismia nimiteltiin esimerkiksi bolsevikkimusiikiksi.
Ainoa vallankumous mihin ekspressionismi oikeasti otti osaa, oli kuitenkin säveltäjien vapaussota, jossa se esiintyi voitokkaasti. Tonaalisuuden kahleet rikottiin vihdoinkin, ja todellinen luovuus pääsi kukoistamaan. Tyylisuunnallinen topos ’huuto’, on huuto vapauden hurmasta. Kaikki se, joka on taidepiirien paineen alla padottu sisälle, purkautui ulos suurella paineella, järkyttäen valtaapitäviä. Valheet paljastuivat, ja totuus veresti haavoina konservatiivien alastomissa kehoissa. Ekspressionismi antoi taipumattomuudellaan esimerkin vallankumouksellisille hamaan tulevaisuuteen asti. Jos musiikki ei purkaudu koskaan, siitä ei voi saada kyllikseen.
Punkin esi-isät vallankumouksen eturintamassa
Aikansa punkkarit Wienissä laittoivat musiikilliset elementit uuteen järjestykseen ja lopullisesti hylkäsivät kauneuden tavoittelun taiteellaan. Henkilökohtaisia kriisejä atonaalisuuden psykoottiseen maailmaan paennut Schönberg jakoi osaamistaan myös opettamalla, ja saikin omistautuneita oppilaita. Tunnetuimpia hänen oppilaistaan olivat Anton Webern ja Alban Berg. Kolmikkoa pidetään taidemusiikin kaanonissa ns. Wienin toisena koulukuntana.
Koulukunta ehti herättää Wienissä vaikka minkämoista pahennusta. Schönbergin ja hänen oppilaidensa maaliskuussa 1913 järjestämä konsertti aiheutti skandaalin, kun yleisö alkoi riehua ekspressionistisen musiikin shokeeraamana, ja paikalle kutsuttiin poliisit. Koulukunnan säveltäjiä pidettiin kansallissosialismin noustua myös rappiotaiteilijoina, ja heille koitti vaikeat ajat. Schönberg itse muutti Amerikkaan, jossa sai vapaammin toteuttaa itseään.
Kunnon taiteilijoina koulukunnan säveltäjät kritisoivat aikansa konservatiivisia taidepiirejä. Schönberg perusti 1918 Wieniin yhdistyksen, joka toimi aikansa vallankumouksellisten säveltäjien tukikohtana tarjoten skenen samanhenkisille taiteilijoille. Berg puolestaan ilmaisi ooppera Wozzeckia säveltäessään, ettei halunnut luoda "hyvää musiikkia", vaan tehdä musiikkia, joka ilmentää tarinaa.
DISCLAIMER: Jos ystäväsi tai sukulaisesi alkaa houria näin niin etsi hänelle apua, hän ei sitä enää itse osaa hakea.
Kuva: Arnold Schönberg - Arnold Schönberg Center, Wien, CC BY-SA 2.0 https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=85661745
Ekspressionismi on kuin unihalvausdemoni joka atonaalisuudellaan herättää pakokauhua useimmissa ja rationaalisuudellaan myös vakuuttaa olevansa täyttä totta. Minä, kuin sininen Schönberg väsynein silmin tuijottamassa tätä demonia, odottaen että joko uni tai kärsimys, jota elämäksikin kutsutaan, loppuisi pian.
Arnold Schönbergin omakuva.
Ekspressionismi on myös systemaattista punkia. Kapinaa yleistä järjestystä vastaan, käyttäen itse järjestystä aseenaan. Kapinallisuus huomattiin jo tyylisuunnan syntyaikoina, kun ekspressionismia nimiteltiin esimerkiksi bolsevikkimusiikiksi.
Ainoa vallankumous mihin ekspressionismi oikeasti otti osaa, oli kuitenkin säveltäjien vapaussota, jossa se esiintyi voitokkaasti. Tonaalisuuden kahleet rikottiin vihdoinkin, ja todellinen luovuus pääsi kukoistamaan. Tyylisuunnallinen topos ’huuto’, on huuto vapauden hurmasta. Kaikki se, joka on taidepiirien paineen alla padottu sisälle, purkautui ulos suurella paineella, järkyttäen valtaapitäviä. Valheet paljastuivat, ja totuus veresti haavoina konservatiivien alastomissa kehoissa. Ekspressionismi antoi taipumattomuudellaan esimerkin vallankumouksellisille hamaan tulevaisuuteen asti. Jos musiikki ei purkaudu koskaan, siitä ei voi saada kyllikseen.
Punkin esi-isät vallankumouksen eturintamassa
Aikansa punkkarit Wienissä laittoivat musiikilliset elementit uuteen järjestykseen ja lopullisesti hylkäsivät kauneuden tavoittelun taiteellaan. Henkilökohtaisia kriisejä atonaalisuuden psykoottiseen maailmaan paennut Schönberg jakoi osaamistaan myös opettamalla, ja saikin omistautuneita oppilaita. Tunnetuimpia hänen oppilaistaan olivat Anton Webern ja Alban Berg. Kolmikkoa pidetään taidemusiikin kaanonissa ns. Wienin toisena koulukuntana.
Koulukunta ehti herättää Wienissä vaikka minkämoista pahennusta. Schönbergin ja hänen oppilaidensa maaliskuussa 1913 järjestämä konsertti aiheutti skandaalin, kun yleisö alkoi riehua ekspressionistisen musiikin shokeeraamana, ja paikalle kutsuttiin poliisit. Koulukunnan säveltäjiä pidettiin kansallissosialismin noustua myös rappiotaiteilijoina, ja heille koitti vaikeat ajat. Schönberg itse muutti Amerikkaan, jossa sai vapaammin toteuttaa itseään.
Kunnon taiteilijoina koulukunnan säveltäjät kritisoivat aikansa konservatiivisia taidepiirejä. Schönberg perusti 1918 Wieniin yhdistyksen, joka toimi aikansa vallankumouksellisten säveltäjien tukikohtana tarjoten skenen samanhenkisille taiteilijoille. Berg puolestaan ilmaisi ooppera Wozzeckia säveltäessään, ettei halunnut luoda "hyvää musiikkia", vaan tehdä musiikkia, joka ilmentää tarinaa.
DISCLAIMER: Jos ystäväsi tai sukulaisesi alkaa houria näin niin etsi hänelle apua, hän ei sitä enää itse osaa hakea.
Kuva: Arnold Schönberg - Arnold Schönberg Center, Wien, CC BY-SA 2.0 https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=85661745
Comments
Post a Comment