Alensi Minän Iduiksi Miekat

1900-luvun edetessä myös modernistit alkoivat putkinäöstänsä huolimatta huomata, että todellisella taiteella ei saa rahaa. Sekakäyttäjä tarvitsee rahaa! Populaarimusiikki oli 1960-luvulla saavuttanut sen pisteen, missä todellisen taiteen kuluttaminen oli jäänyt hipstereiden ja asialleen vannoutuneiden ”nörttien” kapeille treenaamattomille harteille, ja se jos mikä on huonoa mainosta. Oli keksittävä jotain. Kävi niin kuin huumeriippuvaiselle käy, ja alettiin epätoivoissaan tekoihin, joista ei ole ylpeä. Addikti alkaa varastamaan vanhempien arvoesineitä, ja autostereoita. Perimään ystäviltä palveluksia takaisin velkoina. Säveltäjä loi tuotteen. Tieteilijät havaitsivat, että kun säveltäjän aivokemiaa muokkaavia aineita käytettiin kohtuullisemmin, pysyi säveltäjän luovuus yhäkin korkealla tasolla, mutta sekavuus väheni koehenkilöissä suuresti. Havaittiin että kohtuukäyttö lisäsi syntyvän musiikin esteettistä arvoa, samalla vähentäen tunteellista sisältöä. Estetiikan ja markkinoinnin ...

Voiko tietokone tuntea tuskaa tai juopua? Entä saada koronaviirusta? Ei. Tietokone edustaa jotakin yli-inhimillistä. Jumala loi ihmisen kuvakseen ja ihminen loi tietokoneen jumalan kuvaksi. Paradoksaalisesta kamasutrasta syntynyt äpärälapsi ei voi luonnolleen mitään. Se on tuomittu olemaan täydellinen virhe. Piikki ihmisen lihassa ja veressä. On sanomattakin selvää, että koneiden soittama musiikki on kauneudesta kaukana. Se toistuu kerta toisensa jälkeen samanlaisena, ilman humaania elementtiä. Kaiutin on standardi, äänitiedosto tai -nauha toistuu samana. Tämän kaltaista antimusiikkia säveltävät insinöörit ja luonnontieteilijät. He näkevät ihmisen virheenä maailmassa, kaiken tuhoavana luonnonvoimana. Heidän tapauksessaan kyse on itseään toteuttavasta ennustuksesta, sillä juuri he ovat niitä, jotka pyrkivät demystifioimaan luonnon salaisuudet ja rakentamaan systemaattisen ekologisen tuhon koneita. He pyrkivät luomaan Jumalan, kun Jumala on jo luotu. Elektronisen musiikin sävelt...

Eksperimentalismin valonkantajilla on vielä tänäkin päivänä vahva utopian aura nimensä ympärillä. Utopiaa tai ei, postmodernismiin siirryttäessä eksperimentalistit onnistuivat myös konkreettisesti toimimaan boksin ulkopuolella. He onnistuivat tekemään taidetta ilman jäykkiä sääntöjä tai vanhojen pappojen ympärille rakennettua henkilökulttia. Taiteen muutos tapahtui kuin krapula-aamun jälkeinen uusi nousu: tiukan itsetutkiskelun ja syvänteen kautta entistä miellyttävämpää pöhnää kohti. Säännöistä haluttiin vapautua, ja eri taidemuotoja alettiin yhdistellä ennennäkemättömällä tavalla. Erityisesti 1960-luvulla tajuntaa laajennettiin myös musiikissa uusilla poikkitaiteellisilla ratkaisuilla. Auktoriteetteja haastettiin, eikä aikaisemmille vuosikymmenille tyypillisiä yhtenäisiä tyylisuuntia muodostunut. Postmodernin käsite vakiintui taiteessa 1970-luvulla, mutta sen juuret ulottuvat siitä pari vuosikymmentä taaksepäin. Noihin aikoihin muuttuivat sekä saundimaailma että tekstuuri: musiik...